Asiantuntijablogi

Sivu 1 / 3  > >>


Uusi vuosi vaihtuu Suomessa ja maailmalla. Jätämme taakse vaiherikkaan vuoden 2014 ja siirrymme vuosikymmenen jälkipuoliskolle. Pikkuleijonat puolustavat Kanadassa maailmanmestaruuttaan ja mäkiviikko pyörähti käyntiin Itävallassa.


Vuosi alkaa olla paketissa ja jouluglögit kuumina. Vuoden aikana saimme todistaa montaa hyvää esimerkkiä huippujoukkueiden hyvistä suorituksista. Susijengi viihdytti Espanjan MM-kisoissa, Suomen lentopalloilijat menestyivät Puolassa ja HJK esitti Eurooppa-liigassa miehekkäitä otteita. Jälleen kerran voimme todeta: ”Eteenpäin on menty!”


Talousvuosi 2014 lähestyy loppuaan ja Suomessa alkaa Joulun odotus. Vuosi on ollut tapahtumarikas, niin hyvässä kuin pahassa. Maailmalla on nähty monenlaista ja konflikteiltakaan ei ole vältytty. Toisaalta kriisien keskellä on nähty pieniä valonpilkahduksia ja toivoa paremmasta.



Syksy saapuu Suomeen ja väriloisto on parhaimmillaan. Taloustilanne on kaksijakoinen. Toisaalta vanhaa teollisuutta poistuu ja saneerauksia tehdään. Toisaalta uusia piristäviä uutisia mm. laivanrakennusteollisuudesta tulee silloin tällöin. Elämme mielenkiintoisia aikoja.


Suomalaiset palaavat hiljalleen lomilta töihin ja paluu arkeen on edessä. Kesällä nähtiin uuden pääministerin virkaanastuminen ja tilanne Itä-Euroopassa jatkuu kireänä.


MMC kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan menneestä keväästä. Toivotamme oikein hyvää kesää!


B to B myyntityössä henkilökohtaiset myyntikäynnit ovat tuottavin mutta myöskin kallein vaihe myyntiprosessia.  Mikä merkitys tuottamattomilla myyntikäynneillä on yrityksen tulokseen?  Jos ottaa esimerkiksi eurooppalaisen ostopäällikkötutkimuksen, jossa yhteistyöverkostomme haastatteli 50 ostojohtajaa ja –päällikköä on kyse isoista rahoista.



Menneellä viikolla tapasin asiakkaan, jonka kanssa keskustelimme paljon luottomyyjästä.  Hän on asiakkaalle nimetty vastuumyyjä, jonka puoleen asiakas voi kääntyä kaikissa mahdollisissa tilanteissa.  Joskus suhde kasvaa niin vahvaksi, että asiakas ei halua palvelua kuin häneltä.



Suomi on hyvä maa asua ja elää.  Meillä on yksi maailman parhaista koulutusjärjestelmistä ja opiskelu on maksutonta.  Tämä mahdollistaa suomalaisille yrityksille osaavan työvoiman.  Suomalaiset ovat yhä kielitaitoisempia ja varmempia myös esiintyjinä.  Näillä taidoilla meillä on kaikki mahdollisuudet menestyä jatkossakin kansainvälisessä kilpailussa.



Vuoden loppu lähenee kovaa vauhtia ja on aika miettiä kuinka hyvin onnistuimme asetetuissa tavoitteissa.  Tässä on vielä muutama viikko aikaa ottaa loppukiri ja saada budjetit kasaan.  Kentältä saadut viestit kertovat myyntisyklin pidentyneen ja asiakkaiden ostopäätökset ovat venyneet.


MMC uutiset

<< <  Sivu 2 / 3  > >>


Uusi myyntivuosi on saatu käyntiin. Onko myyntitiimisi jo nyt hyvässä vauhdissa?  Olisiko sillä potentiaalia olla vielä parempi?  Onko kuitenkin niin, että kaikki tiimisi jäsenet eivät toimi kykyihinsä nähden riittävän tehokkaasti?  Me haluamme auttaa sinua selvittämään miksi?

MMC SalesCheckPoint on luotettava ja tehokas myynnin kuntotesti.



Vuoden 2014 alusta on astunut voimaan uusi laki, jonka tarkoituksena on edistää suomalaisen työvoiman osaamista ja tukea työnantajia sen kehittämisessä. Nyt työnantajan on mahdollista saada verovähennys tai muuta taloudellista kannustetta henkilöstönsä kouluttamisesta.



Kisa oli jälleen kerran tiukka ja saimme useita hyvin perusteltuja vastauksia. Tänä vuonna voiton vei kansainvälinen koneenrakennusalan ammattilainen.


Onko myyntitiimisi jo nyt hyvässä vauhdissa?  Olisiko sillä potentiaalia olla vielä parempi?  Onko kuitenkin niin, että kaikki tiimisi jäsenet eivät toimi kykyihinsä nähden riittävän tehokkaasti?  Me haluamme auttaa sinua selvittämään miksi!


Joulu lähestyy ja joulukauppa tuo oman lisänsä vuoden kiertoon. Vanhaa vuotta laitetaan pakettiin ja uudelle suunnitellaan kaikenlaista parempaa. Myyntiorganisaatioissa yksi asia on ja pysyy: viime vuoden ennätykset on pistettävä uusiksi!


Tuloksellinen myyntivalmennus on enemmän kuin hetkellinen piristysruiske organisaation arkeen. Koulutus on onnistunut silloin, kun myyjä tuntee aidosti saaneensa uusia eväitä suorituksensa parantamiseen. Tällöin tulokset näkyvät nopeasti ja ovat pysyviä.


Suorituskykyinen myyntiorganisaatio on hyvinvoivan yrityksen perusta. Torstaina 28.11. Hanasaaressa puhutaan myynnistä. Julkaisemme tilaisuudessa uuden Sales Checkpointin. Se on ratkaisusi iskukykyisen myyntiorganisaation rakentamiseen.


Talouden haasteet jatkuvat. Tämä näkyy organisaatioissa myös johtamisen haasteina. Mikä on oikea tapa johtaa vaikeina aikoina? Millä saavutetaan tuloksia, vaikka suhdanteet heikentyvät yllättäen? Torstaina 3.10. Hanasaaressa keskiössä oli johtaminen.


Haluatko kouluttaa henkilöstöäsi nopeasti ja kustannustehokkaasti? Lähetä ammattilaisesi MMC:n julkisille kursseille!


Johtamiselta vaaditaan paljon tällä hetkellä. Johtajalla on monia eri rooleja, joissa hänen täytyy luotsata organisaatiota menestykseen. Tulos syntyy vain tekemällä ja me uskomme siihen, että siihen tarvitaan aina osaavia ja hyvin johdettuja ihmisiä.