Ajatus aivan uudella tavalla toimivasta konsulttiyrityksestä syntyi jo 1980-luvulla, kun MMC:n perustajat Rainer Huutola ja Hannu Räty työskentelivät toisaalla valmennuksen parissa.
Valmennus oli useimmiten koulutustilaisuuksien järjestämistä. Osallistujat olivat hyvän tuloksen tehneitä myyntimiehiä, jotka palkittiin muutaman päivän koulutusmatkoilla. Sekä kouluttajien että koulutettavien kannalta tilanne oli nurinkurinen. Oppia saivat ne, jotka jo muutenkin olivat tekijöinä parhaasta päästä.
Rainer ja Hannu halusivat löytää toimintatavan, jonka avulla yritykset voisivat tunnistaa ja parantaa toimintansa heikot kohdat. Heidän mielestään kehittämisen tuli suuntautua yksilöiden sijaan koko organisaation hyödyksi. Perusteellisen ajatustyön tuloksena syntyi MMC, joka aloitti toimintansa 1.8.1988. Alkuperäistä perusajatusta on noudatettu systemaattisesti tähän päivään asti.
Vuonna 2000 MMC valittiin Suomen parhaaksi konsulttiyritykseksi. Olemme tunnustuksesta ylpeitä, mutta samalla nöyriä. Jokainen projekti on uusi haaste.